Höyhenenkevyt hupullinen naisten untuvatakki Kevyt, hengittävä, mutta ihanasti lämmittävä naisten kevytuntuvatakki on monikäyttöinen takki ulkoiluun, kerrospukeutumiseen ja matkusteluun. Tällä takilla on paikkansa pukeutumisessa vuoden ympäri. Laadukkaalla untuvalla eristetty hupullinen naisten kevytyntuvatakki lämmittää vuoden ympäri. Kevyt ja hengittävä untuvatakki, jonka istuvuutta on paranneltu sekä untuvaonkaloita kavennettu, sopii mainiosti kaupunkikäyttöön, aktiisiseen ulkoiluun tai lämpimäksi välikerrokseksi. Erinomaisen istuvuuden lisäksi takissa on joustavat kaistaleet kyljissä, joka entisestään parantaa liikkuvuutta ja tekee takista todella mukavan käyttää. Takin kylmyydeltä eristävänä täytemateriaalina on pohjois-amerikkalaista hanhen untuvaa, joka on sijoiteltu takin eri kohtiin Thermal Mapping®-teknologiaa hyväksi käyttäen. Teknologian avulla on varmistuttu siitä, että takin untuvaeriste on optimaalisesti sijoiteltu, jotta takki lämmittää ihanteellisesti kutakin kehon osaa. Lämmin untuvatäytteinen huppu Kauluksessa pehmeä trikoovuori Täytteenä kylmyydeltä eristävää 800fp hanhen untuvaa Thermal Mapping® teknologian avulla materiaalit on valittu maksimoimaan lämmöneristävyys ja hengittävyys Kestävä ja kevyt, vettä hylkiväksi käsitelty pintakangas Kaksisuuntaisen etuvetoketjun alla suojaava tuulilista Ulkopuolella kaksi taskua, sisäpuolella kaksi avointa taskua Joustavat hihansuut ja huomaamattomat peukalolenkit, jotka helpottavat kerrospukeutumista Heijastavat yksityiskohdat kauluksessa ja hihansuiden tikkauksissa Takin saa pakattua omaan taskuunsa mukaan ottamista varten. Pakattuna takkia voi kantaa tai ripustaa suuresta lenkistä Valmistajan ilmoittama käyttölämpötila: 5°C / -5°C Valmistettu Kanadassa Otathan huomioon, että valmistajan ilmoittama käyttölämpötila on vain suuntaa antava, jonka avulla takkien lämpöisyyttä on helpompi vertailla keskenään. On hyvin yksilöllistä, millaisella takilla kukin pärjää eri lämpötiloissa. Untuvatakki on suositeltavaa pestä säännöllisesti, jotta eristemateriaalin lämmittävyys säilyy ihanteellisena ja takki palvelee käytössäsi pitkään. Lue täältä ohjeet ja vinkit untuvatakin pesuun ja hoitoon.
Liittyvät tuotteet
Rab Microlight Alpine Women’s Jacket
Todella suositun kevytuntsikan tuorein versio. Pintakangas on päivitetty Pertex Quantumiksi,…
Parajumpers Jayden
Kevyt vaihtoehto, kun täysmittainen untsikka on liikaa. Toisaalta tätä voi…
Rab Microlight Alpine Jacket
Todella suositun kevytuntsikan tuorein versio. Pintakangas on päivitetty Pertex Quantumiksi,…
Peak Performance Women’s Helium Utility Down Hood
Peak Performancen Helium-sarjan Utility-malli on paitsi toimiva, myös muodikas. Helium-takkeja…
Peak Performance Men’s Helium Utility Down Hood
Peak Performancen Helium-sarjan Utility-malli on paitsi toimiva, myös muodikas. Helium-takkeja…
Peak Performance Women’s Helium Down Hybrid
Hybridiuntsikka toimii viileissä oloissa sellaisenaan, mutta on myös erinomainen väliasu:…
Peak Performance Men’s Helium Down Hybrid
Hybridiuntsikka toimii viileissä oloissa sellaisenaan, mutta on myös erinomainen väliasu:…
Parajumpers Nolan
Kevyt vaihtoehto, kun täysmittainen untsikka on liikaa. Toisaalta tätä voi…
The North Face Women’s Breithorn Hoodie
Omaan taskuunsa pakkautuva Breithorn on kotonaan vaativimmissakin olosuhteissa. Takki kuuluu…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daylily – Naiset – M – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daylily – Naiset – L – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daydream – Naiset – L – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daydream – Naiset – M – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daydream – Naiset – S – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…
Kevytuntuvatakki Canada Goose Abbott Hoody – Daylily – Naiset – S – Partioaitta
Hupullinen untuvatakki naisille Laadukas kevytuntuvatakki on monikäyttöinen vaate vuoden ympäri.…