Karttakeskus Makuparit – Nocolor – OneSize

Karttakeskus Makuparit – Nocolor – OneSize

Omaleimaisimmat ainekset tulevat Suomen luonnosta. Sami Tallberg on työskennellyt jo toistakymmentä vuotta merkittävissä ravintoloissa ympäri maailmaa sekä toiminut suomalaisen ruokakulttuurin lähettiläänä kymmenissä maissa.  Kun hyödynnät niitä puutarhojen ja peltojen sadon eettisesti tuotetun lihan kotoisten maitotuotteiden ja villikalojen kanssa riistasta puhumattakaan on käsissäsi runsas kirjo maailmanluokan aineksia.  Kun lisäät annokseen villin luonnon elementin – reilusti villiyrttejä salaattina mausteeksi Lapin aromaattisen kasvin kotimaista hunajaa luonnonmarjoja villisieniä tai vaikkapa mehiläisten keräämää siitepölyä luot luonteikasta ravinteikasta ja terveellistä suomalaista kausiruokaa parhaimmillaan. Kaikkialla suomalainen ruoka on otettu vastaan raivokkain aplodein ja uteliaan hämmästyneenä. Tallberg on nostanut esiin Suomen puhtaan luonnon raaka-aineiden mahdollisuudet ja luonut uudella tavalla suomalaista ruokakulttuuria. Tästä tunnustuksena hänelle myönnettiin Suomi-palkinto vuonna 2012.  Makuparit haastaa sinut edelleen kehittämään suomalaista ruokakulttuuria monipuolisista raaka-aineistamme ja tarjoaa inspiraatiota niiden rohkeaan käyttöön ja välillä yllättäviinkin yhdistelmiin.

Lue lisää Karttakeskus Makuparit – Nocolor – OneSize

Karttakeskus Makuparit – Nocolor – OneSize

Kirjat

    Löydä Kirjat myös:









Scroll to Top